Studiopäiväkirja, päivä 6 - Reverb-levy

"Olihan sitä reverbiä varmasti tarpeeksi?"

Ilosaarirock-kesätauon jälkeen studiotyöt jatkuvat. Muutama päivä on jätetty varoaikaa: meillä oli keikka koko bändillä perjantaina Popkadulla ja Marttilalla Sonik-yhtyeensä kanssa Ilosaarirockissa - ja pitihän se vähän rillata. Torstaina aamusta Saastamoisen Mikon studiolle keskustaan kokoontuessamme Kuikan, Marttilan ja Jukan kanssa kuulumisien vaihtamiseen sisältyy tiedustelu palautumisesta. Se on hiinä ja hiinä.

Päivästä on tiedossa pitkä: kahden päivän aikana tulisi saada liidikitaroista ja -lauluista suurin osa talteen, ja jälkimmäinen päivä jää torsoksi. Haemme Jukalle soundia. Vahvareina ovat Fender Deluxe Reverb ja Bluetone, kitaroina Epiphone Dot, Gibson Les Paul ja Fender Telecaster. Heti kättelyssä tehdään selväksi, että biisien ehdolla mennään ja perus rokkisoundi ei ole pakollinen. Reverbiä tosin pitää olla, se on selvä.

Ensimmäisenä biisinä on Tuuli käy, joka oli myös minun kitaroiden eka raita. Jukallakin sormet tutisevat, vaikka osansa tekee myös takana oleva pitkä viikonloppu. Homma ottaa aikansa, mutta sieltä se tulee. Päätetään mennä biisi kerrallaan niin kitaroiden kuin laulunkin osalta, joten heti pääsen itsekin tositoimiin.

Aamulla koitin ääntä availla, kun kaikki hemmetin siitepölyt, kesäflunssat ja ne jo mainitut pitkät viikonloput ovat tehneet tenänsä. Mutta ei se aukea. Jotenkin tosi kököltä kuulostaa, ja virekin heittelee ihan vaan kun silmämuna heilahtaa. Jotensakin se saadaan purkkiin, mutta kauhean tyytyväinen ei voi olla. Parempi silti edetä eikä jäädä liikaa hinkkaamaan. Mistä sitä tietää vaikkei paremmin saisikaan.

Skittojen osalta hommat alkavat lutviutua. Useammat fuzzit saavat kyytiä, kaikua tulee ja riffejä hinkataan. Kunnes uusi ongelma ilmenee: pahamaineinen vire. Selviää, että Jukan soittotyylillä F-soinnussa G-kieli on ylävireessä. Varsinkin työnimellä Lumi-biisi kulkeva ralli tuottaa haasteita. Kitaraa viritetään ja viritetään, mutta ei se vireessä pysy. Lopulta päädytään käyttämään dopingia: Jukka soittaa pari kertää riffikierron kunnolla kuntoon ja sitten sijoitetaan palaset kohdilleen. Johan onnistuu - eikä muutaman sekunnin pätkän soittamiseen mennytkään kuin pari tuntia.

F-soinnusta Marttila tekee mielenkiintoisen huomion. Me vedetään se siten, että ylin E-kieli jää vapaaksi, joten sieltä tulee E eikä F. Samalla staililla kuulemma on vedetty niin Stellan kuin Sonikinkin biisit, joten nimeämme sen Joensuu F:ksi. F-JNS löytynee soittovihkoista tästä lähin.

Laulutkin saavat uuden startin, kun vedän Kuka murhasi Kyllikki Saaren. Yhtäkkiä saan jostain uutta boostia ja vedän sen paremmin kuin koskaan. Tuntuu, että osaan sellaisia tekniikoita, joita en olemassa tiennyt olevankaan. Pimeät voimat ovat ilmiselvästi saapuneet studiolle. Tarvittiin vain riittävän saatanallinen biisi ja helvetin voimat ovat meidän. Kyllä tälle mielellään yhden sielun antoi - all hail Lord Seitan.

Päätämme, että kun kerran laulu sujuu näin hyvin - mahdollisesti jopa paremmin kuin milloinkaan enää uudestaan - niin jatkamme lauluilla ja otamme loput Jukan kitarat seuravaana päivänä. Biisit rullaa kuin vettä vaan, joten ei voi kuin olla tyytyväinen.

Päivän päätteeksi kuuntelemme saldoa ja huomaamme, että reverb on tosiaan kantavana voimana. ”Tästähän tulee varsinainen reverb-levy”, Marttila tokaisee. Siinä olisikin muuten ehkä kaikkien aikojen paskin levyn nimi: Reverb-levy. Olkoon se sitten työnimenä kunnes paskempi keksitään.

Studiopäiväkirja, päivä 5 - synahäröilyä

Se hetki kun Ilkka soitti kerran väärin. 

Synien toinen päivä. Itse en päässyt paikalle, joten Kuikka ja Ilkka jatkoivat huuruista menoaan Janne Kalewin kanssa. Mukaan pääsin kuitenkin somessa, kun bändikeskusteluun tuli hajanaisia videoita, joista välittyi erittäin tsykedeelinen meininki. Hyvin mielenkiintoista.

Päivän jälkeen keskustelu jatkui viestiketjussa Kuikan ja tuottajamme Marttilan kera:

10.7.

Kuikka: Synia alkaa olla. Miten Heikki haluaa ne? Ehkä kantsii mennä Jannen huoneeseen kattoo ja hakee.. Siellä on aika karsiminen ja editointi ja valikoiminen eessä.

Marttila: Silleen ois paras että ne ois valikoitu ja karsittu valmiiksi ja sitten mulle vaan stereoraitoinan ne.

K: :) Katsotaan miten onnistuu. Eihän me maltettu pitää näppejä erossa niistä laitteista. Joten toinen kanava on puhdas linja ja toiseen tuli kaiku ym. laitteet. Mut edit/valikointi/leikka valmiiksi?

M: Siis monoraitoja?

K: Vissiinki, en oo ihan varma.

M: En mie muuta kuin stereoraitoja toivonut. Ihan hyvä on että kaikki efektijutut sun muut on mukana.

K: Tuota tuota. Eiks ne stereona tuu lopulta ulos, jos editoidaan ne ja katsotaan sen puhtaan ja efektiraitojen suhteet soundin kannalta hyväksi. Sitten siirretään kaikki kahdelle raidalle ja bouncataan ulos wavina? Tämä tietenkin myös raffiraidoille. Otettiin siis pohjasoinnut kahdelle raidalle ja riffi/teemaraidat kahdelle ja joissain oli vielä noidenkin lisäksi jotain. Kaikki on siis otettu kahdelle raidalle talteen. Eli sisään tuli L ja R kuitenkin niitä vaan nyt sotkettais soundia ajatellen mix down niistä.

M: Eli stereona äänititte siis.



K: Kaks piuhaa lähti synasta toinen eri reittiä vaa ku toinen ja cubaseen tuli kaksi raitaa talteen. Samaan aikaan.



M: Jaajaa, eli ei ehkä sittenkään stereo :) Tässä tapauksessa ne molemmat raidat erillisinä, ei yhteenlaitettuna. Teillä siis oli mahdollisuus stereoon, mutta sitten kuitenkin jätitte sen option käyttämättä :)
 Ei haittaa oikeasti, voi olla ihan hyvä juttu että ne on monoraitoja. Niinhän ne Eläimelläkin oli pääosin.



K: Ok. Tehäänkö editit? Janne kysyi myös sitä että ku siellä lisäraitoja riffien kanssa, mitkä ei ala alusta, nii mitenkä haluisit niitä? Koko piisin pitusena raitana vai riittäkö se lyhyt pätkä. Pähkäiltiin et jos ois kaks vahvaria ja toiseen hurjat efektit ja toinen kuiva ja sit niitä sekottaa sopivasti nii avot. Vähä niiku steroskitta...mut tajuttiinhan myö ettei se nii mene.



M: Alusta alkaen kaikki raidat. Tyhjiä loppuja ei tarvii, mutta alussa olevat tyhjät tarvii. Tuolleen ei välttämättä tule kovinkaan stereota, riippuu minkälaisia ne efektit on. Mulla on ihan hyvät "stereoittamisvälineet" jos sellaista tarvii. Kunhan saan ne raidat erillisinä, niin kaikki ok.



K: Tota, eiks se mee nii että siinä bouncausvaiheessa laittaa vaa sen että alusta asti? Janne ei ollu ihan varma. Efektit on analogikaikuja ja säksätyksiä sekä phaseria. No katotaan. Samat vehkeet ku eläimellä ja sama ukko, mitä voi oottaa? Saa erillisinä. Mut se että ruvetaaks Jannen kaa korjaa ja editoimaan?



M: Mikä softa?



K: Cubase. Vaa otetaaks kaikki vaa nyt ulos ja hoidetaan edit ja korjaus myöhemmin.



M: Siinä on jossain joku tyyliin export audio tracks, käyttäkää sitä, niin ei tarvii bouncata. Eikä näin tarvii mennä masterin läpi.


K: (peukku)



M: Eikös ne efektit oo niissä raidoissa mukana, eli ei oo mitään plugareita?



K: Toisessa raidassa on ja toinen on linja synasta. Ei oo mitää plugareita, lennosta väännetty.



M: Joo, sitte export tracks, eli ei mitään bouncailuja. Ja nimetkää ne raidat hyvin. Toivon suuresti että nää on 24 bittisiä. :)



K: Mut miten ton leikkaushomman kanssa? Ruvetaaks vääntää nyt ennen exporttausta? Eiks noissa pohjissakin ollut vielä jotain edit hommaa?



M: On editiä paljonkin tiedossa. En vaan tiedä yhtään minkälaisessa kunnossa ne synaraidat on :). Minkälaisista raitamääristä on kyse?



K: No siellä on pientä timeongelmaa ja sit on vääriä ääniä mitä pitäis leikata eri kohdista. Sit on semmosta jotta on menny väärin ja ollaan jatkettu toiselle raidalle siitä kohdin, eli yhdistämistä. Sit on vaa kaman pois ottamista, otettiin reilusti talteen. Eli pitäs päättää/valikoida mitä käytetään ja mihin kohti. Tää on toisaalta aika hyvin mielessä mut mielipiteet on tervetulleita. Raitoja on paljon koska puhdas+efektoitu, mut yhtäaikaahan noi editit pitää tehä ku soitto on sama. Kaikissa on pohjasointuraita x2 ja vähintään yks riffiraita x2 ja yleensä vielä joku soitettu jutturaita x2. Pitäskö käydä siellä Jannen tykö pyörähtämässä ja sanot sit? Hommiahan voi jatkaa vaikka noi synat ei heti siulla oiskaan

.

M: Joo, tehdään niin. Esim. maanantaina?



K: Kysyn. Ma aamupäivä? Sie varmaan 10min tiiät kuinka toimia.



M: Joo aamupäivä sopii.



K: Ma klo 10 jos ei muuta kuulu

.

M: Tai sitten vaan kaikki raidat tänne ja kattelen niitä maanantaina.



K: Kummin haluut?



M: Lopputulos on varmaan enivei se että kaikki raidat tänne, joten lopulta varmaan ihan sama tehdä niin

K: Ok. Se exporttaa kaiken mitä tuli ja juodaan kaffet Rokin jälkeen ja katotaan mikä on käyttistä ja mikä ei.



M: Jeahh!


13.7.

M: Oiskos niitä syntsinraitoja saatavilla?

K: :) Vein Jannelle tikun perjantaina illalla. Kysyin eilen, niin sillä oli saunareissu venähtänyt ja vissiin tikkukin oli hävinnyt. Tänään exporttailee ne ja ilmoittaa löytykö tikku. Eli toivottavasti tänään voidaan ne toimittaa. Ilmoitan kun se soittaa.


15.7.

K: Saitko Heikki yhteyden Janneen?

M: Janne yritti eilen soitella. mutta oli äänettömällä mulla koska olin levykaupalla töissä. Unohdin sitten soittaa sille takas.

K: Se niitä raitoja pohtii. Oli exportannu jonkusen ja halus että katotte toimiiko enne kun exporttaa loput. Mennee kuulemma tunteja elämästä hukkaan jos ei toimikkaan :)

M: Ei niillä niin kiire nyt ole, ens viikolla kerkeen niitä vasta tsekkailemaan. Sanokaa Jannelle että tekee jostain biisistä raidat ja laittaa jonnekkin ladattavaksi, mie tsekkaan ne sitten kun kerkeen.

K: (peukku)


25.7.

Janne Turussa. Tulee elokuussa takaisin. Kyllä ne sieltä vielä joku päivä.

Studiopäiväkirja, päivä 4 - Synat selkään ja kellariin

Keskiviikon virkamiestehtävänä oli aloittaa syntikkaujellusten säätö. Hommaan on otettu soundiasiantunijaksi Janne Kalewi Uusiniemi ja päivän tarkoitus oli lähinnä hakea soundeja sekä testailla eri vehkeitä. Varattiin puuhasteluun 3-4 tuntia, että ollaan sitten perjantaina sen osalta iskussa, kun on tarkoitus painella punasta.

Laita hurukorvat asialle ja tee itse perässä on varmasti tuottaja Marttilan kommentti, kun tämän kuulee. Nythän nimittäin meni niin, että innostus voitti suunnitelmallisuuden. Tuottajan toiveena oli saada puhdasta soundia, johon voi myöhemmin lisätä efektejä. Soundivelho Janne Kalewilla oli kuitenkin niin hienoja analogiefektejä, että paskat toiveista. Suhinat ujeltamaan ja saman tien nauhalle.

Päivän saldona kolmen biisiin synat purkkiin. Ja perjantaina jatkuu. Saa nähdä mitä herra Marttila miettii. Jonkun verran saa kyllä silmät ja korvat tarkkana säätää taimauksia kuntoon. Yritin kuitenkin ja löysin myös alitajunnasta harmonian. Saakelin hienolta omasta mielestä kuulosti kyllä ainakin soundit. Innoistuin. Vaikka en ole missään nimessä ole tunnettu siitä, että spontaanisti jostain asiasta kovinkaan innostuisin. Saati, että suhtautuisin asioihin jotenkin ironisesti.

Varo juonipaljastuksia! Seuraavassa jaksossa:
- Mitä Marttila oli mieltä hurukorvien sooloilusta?
- Onko G# ja D# sointupoliittisesti paljonkin eri?
- Kuuluuko G# lausua geerisuaita vai geehästäg?

- Ilkka

Studiopäiväkirja, päivä 3 - heikoin lenkki

Heikoin lenkki nauttii työn päälle herkkuoluen ansionsa mukaan.

Tätä päivää olen odottanut pelonsekaisin tuntein jo siitä lähtien, kun päätin vaihtaa akustisen sähkökitaraan. Nimittäin päivää jolloin joutuisin äänittämään omat sähkökitaraosuuteni.

Parhaat sähkiksensoittovuoteni koin ala-asteella, jolloin osasin Metallicalta ainakin parisenkymmentä sooloa. Sitten se jäi, kun akkarilla oli niin helppoa ja se sopi tilanteeseen kuin tilanteeseen - kunnes lähes 20 vuoden tauon tartuin siihen uudestaan.

Marttila on käskenyt, että kitaraan pitää vaihtaa uudet kielet ja hienovire on tsekattava kuntoon. Että pitikin vielä mennä lukemaan blogipostaus virityksestä. Se oli virhe. Siitä lähtien olen ollut vainoharhainen vireelle. Käytän kitaran luottopelurilla Hammerilla, joka onneksi on vastikään huoltanut veljeltäni ikuisuuslainassa olevan Epiphonen Joe Passin. Hammerin mukaan keppi on kuosissa, mikä sentään vähän huojentaa.

Päätämme hoitaa kitaraäänitykset virka-aikaan. Ysiltä kannamme vehkeet treeniksellemme ja lähdemme rakentamaan. Kuikka on väsynyt viikonlopun ruisrockaamisesta eikä vaikuta superkiinnostuneelta. Säädämme soundin kitarasta aivan törkeän herkäksi, jolloin jokainen pienikin särähdys kuuluu. Omia pedaaleitani en edes jaksa kaivaa esille, kun Marttilalta löytyy sen verran komea kattaus. Lopputulos koostuu 90-luvun Deluxe Memory Manista, vanhan liiton digitaalisesta Strymon El Capistanista, RC Boosterista ja Kalamazoo Lovepedalista - jos nyt oikein muistan. Vahvareina ovat Fenderin Champ 600 sekä Princeton. Setti on sairaan hyvän kuuloinen, mutta hitto kun on vaikea soittaa. Paineet kasvavat, ja ennen kuin olen ehtinyt oikein mitenkään valmistautua pitäisi jo veivata. Pari ylimääräistä kuppia kahvia tuntuvat sormissa.

Alku on tahmea. Itseäni saan tietenkin siitä syyttää, että temmot ovat hitaat ja vaikeat soittaa. Ja pikkuisenkin kun plektra lyö eri kohtaan kieltä niin johan särähtää. En ensimmäisen biisin aikana muista hengittää.

Toisen arvelen menevän paremmin, mutta mitäpä vielä - entistä haastavampi biisi on vastassa. Olen jo vuosia jättänyt alimman kielen soittamatta F-soinnusta, mutta nyt sekin kuulemma pitäisi peukulla painaa. Särähtää - lähes joka hemmetin kerta. Hikikarpalot nousevat ohimolle: tätäkö tulen hieromaan lopun päivää? Lopulta itselleni epätyypillisesti tapaan saan koottua itseni ja homma menee kutakuinkin nappiin. Loput saadaan editissä korjattua, eikä se ota itsetunnolleni mitenkään.

Kuten vanhat miehet konsanaan, pidämme lounastauon ja jatkamme. Homma alkaa rullaamaan, ja seuraavat biisit menevät melkein kuin vettä vaan. Fiilis on mahtava, kun aivan varkain kahdeksan biisiä on saatu purkkiin - ja vieläpä ennen kuutta. Näin se kuuluu jo parhaat vuotensa ohittaneilla soittajilla mennäkin. Kaukana ovat ajat, kun äänittämiseen vaadittiin ainakin kaksi päivää putkeen, ja yöt valvottiin läpeensä fiilistellen pikku sihneessä. Nyt hommat tehdään määrätietoisesti ja illaksi mennään kotia saunanlämmitykseen - ja se on hyvä niin.

Studiopäiväkirja, päivä 2 - perustukset kuntoon

Se tunne kun kaverit ovat laittaneet saman paidan päälle
ja joudut niiden väliin banaania poskessa.

Kun toisena päivänä hieman myöhässä tulen paikalle, ollaan jälleen demohässäköiden äärellä. Erääseen biisiin piti ensin demon tempoa nopeuttaa, minkä laiskana poikana olin päättänyt Garagebandissa suoraan vain muuttaa. No kun lauluraidan olin tähän biisiin tehnyt erikseen, ei se sitten ollutkaan luontevasti muuttunut tempoa muutettaessa. Lauluraita oli hypännyt jonnekin eri kohtaan, ja kun en sitä ollut sitten tsekannut ennen lähettämistä, olivat Heikki ja Une olleet hieman ihmeissään treeniksellä, kun laulu luikautteli ihan eri taimissa. Taas piti sitten uusi demo tehdä, ja kuten arvata saattaa, ei siitä kaksinen taaskaan tullut. Kerralla purkkiin, maililla eteenpäin ja pois.

Vaan eipä mennyt tämänkään demon kanssa putkeen. Siellä he studion pc:n äärellä ihmettelevät, miten Macin oman tiedostomuodon saisi muutettua pc:lle sopivaksi. Syytän hieman itseni lisäksi myös studiota: ei kai missään muualla kuin jossain kansalaisopistojen atk-kursseilla nykyään enää pc:tä käytetä. Onneksi olin syystä tai toisesta napannut mukaani koneeni, joten sain heitettyä sopivamman version eetteriin. Ja ei kun äänittämään.

Heikki oli tokaissut, että loput viisi biisiä ovat helppoja kuin heinänteko. Siltä se pitkään vaikuttikin. Ensimmäiset kolme menevät kuin vettä vaan, ja Marttila hämmästelee poikien yhteissoittoa. ”Kaikista rumpaleista ja basisteista varmaan sanotaan, että ne soittaa hyvin yhteen, mutta yleensä se on paskapuhetta. Nää jätkät oikeasti vetää hyvin yhteen”, hän sanoi, eikä siihen ainakaan minulla ollut nokankoputteluita.

Sitten alkoi tulla haasteita. Olin piruuttani säätänyt biisit aika montakin pykälää hitaammiksi kuin liveversiot, joten ukot saivat pysyä tarkkana. Kun päästiin entistäkin minimalistisempiin biiseihin eikä enää tehty niin ”ameriikkaa”, oli jopa Kuikalla haluja alkaa vähän kiihdyttämään. ”Soittakaa samalla tavalla vaan uudestaan, mutta Kuikka voisi soittaa paremmin”, tuli parikin kertaa kuultua. Hyvä pistää heidätkin takaisin maan kamaralle, ettei kaikki nyt liian hyvin mene.

Viimeisenä vedetty biisi se vasta huvittikin. Marttila kysyi minulta ja Koukoselta, joka oli tullut tsekkailemaan äänityksiä, että pitäisikö heille mainita vai ei, että sudeilla vedetty komppi ei vain ottanut osuakseen täyttä biisin mittaa. Ei pitäisi, antaa heidän vaan vetää muutama kerta läpi ja leikataan sieltä - muuten he hinkkaavat ihan turhaan vaikka koko yön. ”Hyvä tuli, pistäkää kerran vaan vielä”, sanottiin tarkkaamosta ja pojat tekivät työtä käskettyä tietämättä mitään virhelyönneistään.

Se olisi sitten siinä. Raksatermein kuvattuna, perustukset on nyt luotu. Mietimme, pitäisikö käydä aamusella hakemassa RTV:ltä vähän fiiliksiä jatkolle. Jos ainakin katsottaisin millaista pohjaratkaisua seuraavaksi biiseille rakennettaisiin: tapetit ja maalit saisivat vielä vähän odottaa.

Studiopäiväkirja, päivä 1 - rumpugate

Kuvan vasemmasta laidasta löytyy sessioiden toistaiseksi heikoin lenkki.

Kuten niin monet muutkin äänitykset, nämäkin aloitettiin rummuilla ja bassolla. Sitä ennen piti kuitenkin säätää soittimet. Jostain kumman syystä kovin harvalla rumpalilla on omat kunnon rummut, eikä niitä nytkään löytynyt. Alunperin oli puhuttu yhdet lainarummut, mutta kaksi päivää ennen äänityksiä selvisikin, ettei niitä saadakaan. Kriisi, rumpugate!

Kaikki kontaktit tulivat tarpeeseen, vaikka vähissähän ne näin nopealla aikataululla olivat. Muistaakseni Facebook-keskustelussamme vaihdettiin kärsimyksen nimissä noin 250 viestiä. Epätoivo oli käsillä. Hyvät soundit ovat tämän projektin elinehto, joten ihan millä tahansa kannuilla ei pystytä tekemään. Une väitti kovasti olevansa rumpugateen syytön, eikä tällä aikataululla kaupastakaan ehdittäisi uusia hakea.

Onneksi Wild Willie & Big Dealin rumpalilta Riikosen Tuukalta saimme kannut lainaan, ja suoraan sanottuna se oli viimeinen kortti mitä käsiin saimme. Kun kävin vanhan kunnon Siilaisen punkkitreeniksen naapurista pöntöt hakemassa, oli näky melkoinen. Riikonen myönsi, etteivät ne komeimmilta näytä, mutta kuulemma soivat hyvin. Asia selvä, muitakaan vaihtoehtoja ei ole.

Kun niitä sitten äänitysten alla Gurujen studiolla Heikkien kanssa kasaillaan, on pieni pelko perssiissä. Kaikki toivovat, että ne kuulostavat paremmilta kuin miltä näyttävät. Yllätys onkin melkoinen, kun niistä lähti ihan huikea soundi. Kyllä kaima tiesi! Kasasimme setin sekä Tuukan että studion omista rummuista, ja kuten Marttila soundia kuvaili, ei se missään nimessä ollut sellainen mitä fiilisteltäisiin kuinka hyvä se on vaan kuinka omaperäinen se on. Ja sehän sopii meille. Marttila pisti pöntöt vireeseen ja avot.

Studiotyöskentely on ainakin omakohtaisesti koettuna yhtä ongelmanratkaisua. Une ja Heikki olivat harjoitelleet soittamaan tekemieni onnettomien demojen mukaan, joten niiden surkeus ei sinänsä yllätyksenä tullut. Studiolla itselleni kuitenkin vasta niiden todellinen hirveys paljastui. Kun niitä koittaa kotona äänittää muiden mentyä nukkumaan, on siitä hissuttelusta vaikea saada juuri mitään tolkkua. Hävetti kuunnella. Ahdisti. Garagebandin klikkin kuulosti ihan kammottavalta. Poikien mukaan ne kelpasivat, ja kunhan he saavat hommat purkkiin niin eipä tarvitse niitä enää kuunnella. Ikinä.

Noin viiden tunnin säätämisen ja muutaman kahvipannullisen jälkeen itse soitto pääsi alkuun. Ukot halusivat ensimmäisiksi vaikeimmat biisit, mitkä kumma kyllä olivat myös vanhimmat. Piruuttani olin laittanut temmot hintsun verran liian hitaiksi, joten niihin soittaminen oli varsin vittumaista puuhaa. Pelkkää priimaa kuitenkin pukkasi tulemaan. Hyvin olivat jampat treenanneet.

Kahden biisin jälkeen otettiin vielä yksi käsittelyyn. Marttilan mielestä säkeistöissä oli hyvä meininki, mutta kertsi vei liikaa Ruotsin-laivafiiliksiin. Vaikka sinänsä Ruotsin-laivafiiliksissä ei ole mitään pahaa, tosin ei hyvääkään, pistettiin touhua suoremmaksi. Mielelläni vähän edes moittisin jätkiä, mutta niin hienosti muuttivat lennosta menoa, että ei voi kun virtuaalisesti olalle taputtaa. Fyysisesti en sitä tee.

Puoli yhdentoista aikaan, reilun kahdeksan tunnin touhuamisen jälkeen kolme rallia oli saanut komeat pohjat. Fiilis oli erittäin hyvä, tästä on hyvä jatkaa. Lopulta kuuntelumoodi oli hirttänyt niin pahasti päälle, että arvioin kodin narinoita aina puoli neljään asti ennen kuin sain unenpäästä kiinni. Huomenna jatketaan.