 |
| Tältä näyttää miksattu levy - avot! |
Folk-Viljamin tarina otti ja vei niin mennessää, että studioblogi jäi auttamatta jalkoihin. Tilanne Viljamin ja varsinkin Kuka murhasi Kyllikki Saaren? oikeuksien kanssa on se, että uskomattoman salapoliisityön jälkeen löysimme henkilön, joka osoittautui Viljamin kadonneeksi serkuksi. Kun hän ymmärsi tilanteen, hän oli enemmän kuin iloinen saadessaan antaa luvat biisin coverointiin. Näin näyttäisi siltä, että kunhan kirjallinen lupa vielä postilaatikkoon tipahtaa, niin ällistyttävä tarina saa arvoisensa päätöksen ja Folk-Viljamin biisi julkaistaan ensi kertaa täysin hänelle kreditoituna. Pienet sille!
Tuossa poliisityön tiimellyksessä kävimme studiossa pistämässä loput jutut purkkiin. Ainoastaan Jukan taustalaulut ja Joonaksen jutut puuttuivat. Jukan laulut menivät helpolla. Vaikka niitäkin hierottiin aika lailla - jatkoihan pedantti äänimiehemme Marttila tarkkaa työtään eikä alkuperäiset stemmat tietenkään kelvanneet - löytyivät jutut lopulta helpolla ja laulut pääsivät kajahtamaan kunnolla. On se muuten hieno hetki, kun ekaa kertaa luureista kuulee, kuinka useat äänet soivat nätisti yhteen. Taivaallista. Enkelit huutaa hoosiannaa ja kotkat lentävät. Tai jotain.
Enää puuttui kirsikka kakusta. Joonas on siitä epäkiitollisessa asemassa, että hänen soittimensa ovat pelkästään akustisia - ja silloinhan tulee kaikenlaisia kommervenkkejä vastaan. Tällä levyllä hänen pääinstrumenttinsa on trumpetti. Sitä vedettiin vähän sinne sun tänne, ja niitäkin sovituksia sai hieroa. Onneksi jo aiemminkin on nähty, että Joonas on ehkä porukan musikaalisin jamppa, joten ei siinä kauaa mene kun ukko taikoo jutut just eikä melkein. Noiden puhallinsoitinten soittaminen vain on niin pirun herkkää hommaa, että välillä kävi sääliksi, kun piti pyytää jotain juttuja tekemään uudestaan ja uudestaan. Se on niin hemmetin pienestä kiinni. Varsinkin Tuuli käy -biisissä oli jotenkin erityisen tärkeä saada juuri oikealla volalla soitetut pitkät äänet, ja kun sävellaji taas kerran oli hivenen kenkkumainen, oli tyän suorittaminen uuvuttavaa. Mutta sieltähän se tuli, ja sekin biisi pääsi lentoon kuten kuului!
Murheenkryynimme Kaikki katoaa -biisi oli edelleen mysteeri. Joonas veti siihen huuliharput, mutta jotenkin tuntui, että jotain se vielä tarttee. Päätimme jättää sen jälleen muhimaan, mikä tietty on erikoinen valinta, kun äänityksiä oli enää yksi päivä jäljellä…
Harmillisinta Joonaksen juttuja vetäessä oli, ettei meillä vieläkään ollut tietoa mitä synista tulee. Tänään kuitenkin Janne Kalewi oli tulossa kylään. Jännityksellä seurasimme, kun hän alkoi treeniksen nurkassa tuskailla, miten niitä saisi ulos. Marttilakin näytti hivenen epäuskoiselta. Joonaksen äänitysten jälkeen menimme katsomaan, kuinka Koukku, Janne Kalewi ja Saastamoisen Mikko istuivat kaljalla Sointulassa ja pohtivat, kuinka nämä pitäisi hoitaa. Kuikkaa ei vieläkään huolestuttanut. Luovutin ja lähdin kotiin. Toivottavasti niistä jotain tulee, ajattelin.
-------------------
Toisena päivänä en päässyt paikalle, mikä hieman harmitti. Joonakselta piti vielä saada sahat purkkiin, ja niitä olisi ollut kiva kuulla. Kuikalta tulee yksiselitteinen viesti jonkun tunnin jälkeen, että kaikki hoidossa ja hyvä tulee. Asia selvä. Päättivät vetää Kaikki katoaa -biisiin vielä vähän trumpettia ja pasuunaa ja loppu jätettiin Marttilan konnolle. Jutut olivat siis periaatteessa purkissa.
Muutama päivä tämän jälkeen Heikit kokoontuvat tsekkaamaan synat, jotka vihdoin ja viimein on saatu skulaamaan. Viesti on Marttilaksi jopa yltiöpositiivinen: nämähän ei ole ollenkaan paskemmat, hän sanoo. Itse asiassa ne ovat mielestäni aivan helvetin hyvät. Varsinkin Janne Kalewin äänimaisemat ovat tautisen kovat. Viimeinen hetki -biisiin hän on fiilistellyt, kuinka liikennevalot kuulostavat yöllä erilaiselta kuin päivällä, ja idea on loistava. Näiden ansiosta biisit todella pääsevät lentoon ja vievät touhua askeleen kauemmas perus folkrockista, mikä on juuri sitä mitä halusimme. Surinaa, pärinää - ja sitä REVERBIÄ! Tykkään.
-------------------
Kun tätä kirjoitan, onkin tapahtunut jo paljon. Marttila veti biisiin hienot baritonikitarat, kierrätti muutaman version meillä kaikista ralleista ja miksaukset saatiin siten valmiiksi. Jotkut olivat lähes välittömästi kovia, toisia hierottiin vähän enemmän. Kuulemma oli muutama kantti-isku tullut Unella eli ihan kahden euron kolikon kohdalle ei kaikki olleet osuneet. Ei kuitenkaan kerrota tätä Unelle. Jotain Une joka tapauksessa kuuli, mitä muut ei kuultu. Toivottavasti ne eivät jää liikaa kaivelemaan.
Eikä siinä kaikki: nyt levy on myös masteroitu. Hannu Hattunen otti ja hoiti sen homman hienosti, ja nyt paketti on kasassa. Masteroinnissa saatiin juuri oikealla tavalla lisäpotkua levylle, eli nyt pötisee. Meillä on sekä cd- että vinyylimasterit tehtynä, ja nyt vaan tarvitaan varoja että saadaan levyt painettua. Siitä sitten myöhemmin.
Kun näin pitkälle on päästy, on fiilis hyvä mutta myös epätodellinen. Paljon asioita pyörii mielessä, mitä tietenkään ei paranisi kertoa, kun levyä pitäisi pian alkaa ennakkoon myymään, mutta sanon silti. Tässä vaiheessa alkaa epäilyttämään. Entäs jos se ei olekaan niin hyvä kuin luulee? Entäs jos se lopulta kuulostaakin kornilta tai epäuskottavalta tai muuten vaan vääränlaiselta? Entäs jos omat korvat ovatkin valehdelleet? Levy on tietysti aina tietyn ajan tuote, eikä se koskaan voi ihan täysin ajaton olla - ainakaan itse tekijöille - ja vaikka näidenkin biisien äänityksistä on vain kuukausi aikaa, tuntuu se jo tavallaan menneeltä. Miten siihen osaa sitten suhtautua, kun se on julkaistu ja kaikkien kuultavana?
Se selvinnee sitten joskus. Nyt ei auta kuin mennä tulta päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti