Studiopäiväkirja, päivä 0 - juoni tiivistyy

Mustarinta innehåller Joonas Pihlaja, Jerry Tervo, Heikki Kuikka, Jukka Rossi,
 Jenni Hanikka, Antti Koukonen, Tuukka Tams & Ilkka Kosunen

Yhtye kun päätyy siihen vaiheeseen, että uusia biisejä on tullut treeniksellä tahkottua ihan tarpeeksi ja haluaisi niille tehdä jotain, on ne joko tuotava livenä ihmisn eteen tai sitten pistettävä purkkiin. Tai ainahan ne voi heittää pöytälaatikkoon ja antaa ajan unohtaa. Me päädyttiin ratkaisuun numero kaksi.

Paljon on tapahtunut siitä kun edellisen kerran olimme tässä pisteessä. Highway Burns -niminen orkesteri oli tahkonnut treeniksellä ihan tarpeeksi uusia ralleja ja ne pistettiin narulle kesällä 2013. Erinäisten vaiheiden jälkeen päädyimme lopputulokseen, jossa ”Haikkarit” saivat siirtyä tauolle ja uusi pumppu pistettiin alulle. Näistä vaiheista mieleenpainuvin oli, kun Haikkareiden basisti Mikko pitkän keskustelun jälkeen ilmoitti, että ”Tuukka, mä arvostan sitä että olet niin luova, mutta nyt olet mennyt liian pitkälle.” Sillä hetkellä tajusin, että tämähän on tehtävä juuri näin.

Levy oli, vain bändi piti perustaa. Jukan kanssa pidimme ideariihen ja päädyimme nimeen Mustarinta. Viittaukset lähiseutuun, tummaan mieleen ja ”johonkin kuvitteelliseen lintuun” kutkuttivat. Mukaan kysyttiin ensin Joonas ja Antti vanhasta bändistä, sitten Heikki bassoon. Arveltiin tosin ettei se tule kun ei muilta soitoiltaan ehdi ja ajateltiin, että onko ”liian hyvä” meille. Ihme kyllä Heikki oli heti messissä, ja näin jälkikäteen ajateltuna Mustarintaa ei olisi koskaan tullut ilman Heikkiä. Aluksi ajateltiin pitää porukka pienenä, että mahtuu henkilöautoon ja helposti liikkumaan, mutta sitten haluttiinkin Ilkka koskettimiin ja pitihän Jennikin tietty saada mukaan lauluun. Se siitä kompaktiudesta.

Keikkoja vedettiin, ja Pimeä tie -levystä tykättiin - antoihan jopa Rumbakin sille peräti neljä tähteä. Alusta saakka oli kuitenkin ideana, että tähän ei jäädä vaan kehitys kehittyy. Se tarkoitti uusien biisien tekemistä.

Yhteensä seitsemän kappaletta ja yksi coveri valikoituivat verrattain lyhyessä ajassa. Vanhin niistä on aihiona jo muutaman vuoden takaa ja yhtä on soitettu vuoden päivät keikoilla, mutta loput tulivat oikeastaan muutaman kuukauden sisällä. Ne valikoituivat valehtelematta satojen hapuilevien äpyttimeen tallennettujen demojen joukosta, ja muutamat valmiit biisit joutivat takaisin digitaaliseen pöytälaatikkoon. Joukosta valikoituja ralleja me sitten treeniksellä aloimme työstää joskus joulun 2014 aikaan vajavaisella porukalla.

Jenni ja Antti olivat siirtyneet Tanskaan opintojen ja hyggemenon perässä, joten siellä me sitten oltiin - ilman rumpuja ja toista laulua. Sehän alkoi pidemmän päälle puuduttamaan. Tuntui ettei homma etene, joten Jukka ja Heikki kysyivät ystävältään Unelta, olisiko kiinnostusta tulla silloin tällöin paukuttamaan. Kiinnostusta oli, kun aiemmasta kamppeestamme Une oli digannut ja muutamien vuosien tauon jälkeen soittointoakin riitti. Tosin kotipuolessa oli vissiin puhuttu, että taas Jukka vei tyypin pois perheen luota viitaten Heikin vähentyneeseen lastenhoitoaikaan.

Ekat treenit Unen kanssa osoittivat, että tämä tyyppi pitää saada mukaan. Koukustakaan emme tosin halunneet luopua eikä Koukkukaan halunnut jäädä pois - tosin sitoutuminen Tanskasta on vähän niin ja näin - joten päädyimme ottamaan Unen rumpujen taa ja Koukku ”ylennettiin” perkkaosastolle. Kaikki voittivat - varsinkin bändi. Nyt meitä olikin sitten vaatimattomat kahdeksan jamppaa, hiton hyvät uudet biisit ja kova meno.

Että ei kun studioon.

Ensin oli hoidettava rahoitus. Sopparia meillä ei kenenkään kanssa ole, ja on hyvin vaikea nähdä, että sellaista tulisikaan. Omasta takaa on jonkin verran pätäkkää, mutta lisää tarvitaan. Joensuun Popmuusikkojen rahastosta saimme mojovat 866,67 euroa. Tämän rahan käyttöön saadaksemme meidän on itse pistettävä noin pari tonnia studiokuluihin, mikä kyllä ylittyy varmasti. Päätimme tällä kertaa laittaa kaiken tallessa olevan studioon ja miettiä vasta sitten, tehdäänkö jotan fyysistä ja jos tehdään niin mistä siihen budjetti. Se on sitten sen ajan murhe, ensin tarvitaan kunnon kampetta.

Viime levyn äänitti ja miksasi Janne Tanskanen ja hiton hyvää jälkeä Tunkki tekikin. Tällä erää ajattelimme kuitenkin koittaa toisenlaista soundia, joten kysyimme äänittäjä-miksaaja-tuottajaksi useammassa sopassa kauhaansa pyöräyttänyttä Heikki Marttilaa, joka oli heti innolla mukana. Keskustelimme läpi millaisella ajatuksella ajattelimme hommat tehdä ja kun niin sanotusti yhteinen sävel löytyi niin hommiin suti.

Tästä keskustelusta Sointulan terassilla on nyt reilu kuukausi. Sen jälkeen olen äänittänyt lisää demoja, että olemme voineet tsekata sävellajit ja temmot justiinsa kohdilleen ja on treenattu paljon - jopa kerran ihan koko bändin kanssa. Tämä oli muuten eka kerta koskaan, mutta onneksi se kuulosti saman tien hiton hyvältä.

Huomenna se kaikki alkaa. Studio on varattu, miehet ovat valmiina ja jos kaikki menee kuten pitääkin, on torstai-iltaan mennessä kahdeksan uutta biisiä rumpujen ja bassojen osalta paketissa. Taas on edessä se  jännittävä vaihe, joka tuntuu pitkältä mutta kiireiseltä, hauskalta mutta uuvuttavalta ja antoisalta mutta hitosti ottavalta. Verta, hikeä, kyyneleitä on edessä, mutta varmasti myös riemua ja pari bisseä.

Uusi sivu on kääntynyt.

Ps. Menovinkki: Uusia biisejä pääsee kuulemaan livenä Popkatu-klubilla 17.7.